Kai mä vaan olen niin pienisieluinen paska. Mun ympäriltä katoaa vähitellen kaikki mulle rakas ja tärkeä. Mä pelästytän ihmiset mun ympäriltä. Kaikki se tapahtuu mitä mä eniten pelkään. Mä en osaa enkä voi olla yksin, mua ei ole luotu siihen. Omalla käytöksellä voi muuttaa niin paljon asioita, eritoten huonompaan suuntaan. Älkääkä odottakokaan multa muuta. Mä muutan itseäni ihmisten mukaan, käyttäytyminen ja luonne muuttuu täysin. Mä yritän vaan niin kovin saada hyväksynnän kaikilta tahoilta. Ja sitten mä vaan katoan. Hitaasti hävitän todellista minääni, jota kaiketi ei koskaan olekaan ollut. Eli mitä mä oikeasti sitten menetän tässä?
Silti mulla ei ole enään mun parasta kaveria, tai niitä lapsuuden kaveriporukoita joiden kanssa vietettiin kaikki vapaa-aika. Välit katkeavat entisiin hyviin ystäviin joiden kanssa koettiin kaikki. Onko mulla enään muistojakaan jäljellä niistä ajoista, vai ehkä mä en vaan jaksa muistaa. Ehkä mä tahdon kadota nykyhetkeen kokonaan ja sitten en olekaan enään tulevaisuudessa läsnä. Mä vaan olen niin paljon riippuvainen muista ihmisistä, sairasta. Enkä mä olisi ikinä edes vähän ehjä, ilman ihmisiä mun ympärillä. Mun tukiverkosto, mun koko elämä. Pieni osa minusta elää jokaisessa ihmisessä joka on minulle tärkeä. Tarpeeksi tärkeä, että voin tuntea ikävää.
Sitten siinä hetkessä jossa mulla ei ole enään ketään, mä olen merkityksetön. Täysin tyhjä, ja arvoton. Mun sisällä pelkkä loppumaton usva. Sillä mä en ole mitään jollei mulla ole ketään.
jospa mä vain katoaisin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti