Teit meistä kauniin

Pari unohdettua sanaa, jotka tahdon kirjoittaa ylös. Kiitos kaunis.

  

Tänään minua hymyilytti.

Lumeen piirretyt sydän, sekä kahdet kirjaimet.

Näin ne kun kävelin kotiin, ja tiesin, että ne olivat meille.

Ne olivat siinä minulle ja J:lle. Meidän nimiemme alkukirjaimet.

Monesti tulen onnelliseksi hyvin pienenpienistä, ja muille merkityksettömänoloisista asioista. Olen yrittänyt enemmän arvostaa pieniä ja kauniita asioita, koska paha olo on syönyt minua aivan liian paljon, liian pitkän aikaa. Tahdon vain hymyillä niin paljon kuin mahdollista, siitä tulee niin puhdas olo. Vaikutelma kuin kaikki olisi hyvin, olisin tasapainoinen ja elämäniloinen. Todellisuus on sitä, että päivittäin käytän kaiken energiani taisteluun ruokaa ja itseäni vastaan, sekä kulissien rakentamiseen ja ylläpitoon.

Näyttämötaidetta ja pieleenmenneitä kohtauksia, käsikirjoituksen kannessa lukisi varmasti lainaten Apulannan sanoja "Turvallista matkaa helvettiin". Kyllä ja ei kiitos.

Onneksi olen taas matkalla tanssimaan korkeuksiin pilvenreunalle, mutta paikkaan jonka muut näkevät kuilun mustana pohjana. Sinne missä muiden silmin olisin heikko ja apua tarvitseva, kovin sairas lapsi. Voi teitä hupsuja, ettekö näe kuinka minulla on kaikki valta käsissäni, ette voisi ottaa kontrolliani minulta. Olen oman itseni herra.

Vien itsekkyyteni aivan uudelle tasolle, vain koska se on ainoa selviytymiskeino.

Pysyä hengissä

hengittää

elossa

tässä hetkessä

huomisessa

huomenna

mikään ei muutu.

Easier to run

 

En aseta odotuksia turhan korkealle, koska pudotessa takaisin se tulisi sattumaan pahemmin kuin mihin nyt varaudun.

Mutta silti...

Ensimmäistä kertaa, niin pitkiin aikoihin kuin voin muistaa, olen syönyt todellakin vain vähän koko viikonloppuna. Ja pitkällä aikavälillä voisi minun tapauksessani puhua kuukausista, puolesta vuodesta melkeinpä.

Kaikessa järjettömyydessään pääsin myös viettämään koko viikonlopun J:n seurassa. 

Ihan hassua tämmöinen ♥

Nyt jatkan iltaani harkitulla ja vähäkalorisella linjalla, vaikka tekikin jo sataan otteeseen mieli ahmia. Enhän minä voisi. Kirjoitin ensimmäiseen netistä löytämääni painoindeksilaskuriin mittani, ja se tuomitsi minut tuloksin " Painoindeksi on 18,9. Normaali paino."

Normaali on paha sana, yksi kirosana muiden joukossa,

enkä tahdo nähdä sitä.

When it rains

 

Eilisilta, yksi parhaimmista ikinä ja olenhan taas onnellinen.

Pari tuntia odotusta, ja olethan taas takaisin luonani.

Söin eilen salaattia, ja tänään hieman pullapitkosta.
Huomisesta ei voi sanoa mitään, mutta toivottavasti vähän tai en mitään.

Vaikka samantekevää se kaikki minulle nyt on

Kaipaan vain naurua, hymyjä, ihmisiä, läheisyyttä, halauksia ja pusuja.

Saisinko ne kaikki tänäiltana, sillä sen varaan olen suunnitellut kaiken.

Tahdon vain unohtaa ja olla joku muu,
aivan hetken verran.

Voisi vain hukkua siihen tunteeseen, kun kaikki on taas pienen hetken enemmän kuin vain
ihan okei.

As you wish

 

Luen toista kertaa Ihana meri -kirjaa.

Ajattelin, että lukeminen voisi olla asia joka pitää minut hengissä, kun mikään ei oikein enään tunnu miltään. Ei tarttumapintaa elämään, en saa kiinni, en otetta mistään. J tuntuu unohtaneen minut oman masennuksensa alle, tuntuu pahalta.

Vaikka minä kyllä suren sitä, kuinka huonossa kunnossa poikarukka on tuntunut olevan viimepäivinä. Jospa vain antaisin aikaa, mutta samalla eläisin pelossa tulla hylätyksi kokonaan. Kuuluisihan minun uskoa siihen kun hän sanoo minun olevan tärkein, mutta pahat ajatukset mellastavat pääni puhki. 

Sattumanvaraisia kipeitä ajatuksia, joita ei tulisi edes pukea lauseiksi.

Sitä kai kutsutaan ikäväksi.

Tänään en onnistunut, mutta huomiseen turvaan kuin se olisi viimeiseni. Perjantain tietämättömyys luo raskaita kyyneleenalkuja silmiini, vaikken annakaan niiden tipahdella poskilleni. En usko, että näkisin kultaani vaikka aiemmin olikin puhetta sen tapaisesta. Saatika lauantaina kun kokoonnumme porukalla yhteen.

Saahan sitä kuiskata toiveita, mutta savuna ilmassa ne jäävätkin hajanaisiksi ja katoavat.

Minne ne menevät, sitä en tiedä.
Mutta minua harmittaa silti.

Don't trust me

 

Silmät punaisina, naama turvoksissa, kasvojen ihoa kuivaa, kuin myös huulia ja käsiä. Ja minulla on surullinen ja paha mieli. Ei suinkaan oksentamisesta, sehän oli ilo ja helpotus, jonka ansiosta kalorit tänään ovat alle 500. Ja eilen muuten paastosin. Mutta se, että olen typerä, nössö ja säälittävä. Huono tyttöystävä.

Ajattelen vain itseäni, ja haukun muut lyttyyn kun asiat eivät mene kuin minä tahdon.

Sellainen pikku paskiainen minusta on tullut, enimmäkseen sh:n takia.

Siispä toivottakaa hyvää loppuelämää minulle.

anteeksi voivotteluni, olen vain hieman allapäin.

Tuntuu siltä kuin kaikki hyvä katoaisi ympäriltäni,

mutta ehkä niin onkin käymässä?

Misery

 

Mitävittuamäluulentekeväni.

Apua auttakaa?

Olen säälittävistä säälittävin ja aikaansaamatomin paska, jolla ei ole tulevaisuutta laihduttamisen suhteen. Miksi mä olen muka ansainnut niin ihania ystäviä, ja sen kaikkein kultaisimman eli poikaystäväni. Ei ole järkeenkäypää se, olenhan tylsä ja lihava ja ruma. Mitätön, ja täysin turha.

Ensiviikolla kaksi kuukautta täyteen rakkaan kanssa, ja näen häntä ehkä viikolla, mutta sen lisäksi viikonloppuna on ystäväni synttärit ja luultavasti illanistujaiset porukalla. Tahdonko näyttäytyä ensiviikolla vielä oksettavampana kuin mitä todellisuudessa olenkaan, vaikkeivat muut sitä minulle sanokaan. Ansaitsisin sen todella, hyi olkoon. Huomenna on kiirepäivä ja siksi nestepaasto. Loppuviikko on suunniteltava tarkoin, ei virheitä, koska niille ei ole sijaa. Yksikin virhe rikkoo minut.

Hyvää yötä toivottaa kanipoika päänsärkyisen olotilansa myöte,
toivottavasti olette parempia ihmisiä kuin minä. Olenhan luuseri.

The only hope for me is you

Häpeänmäärä painaa liikaa hartioillani, joilla sitä taakkaa kannan päivittäin.
Ei onnistumisia vaikka niin luvattiin, enkä siksi ole saattanut kirjoittaa ylös ajatuksiani nyt.

Eihän niitä kai ole ollutkaan.

Toivoisin vain voivani luoda sanahirviöitä iloisista ja hyvistä asioista. Niissä lauseissa esiintyisi sanoja syömättömyydestä, ystävien tuomasta onnesta ja J:stä, joka on kertakaikkisen ihana.

Olisi ollut liikaa minulle Höyhenen miitti tänään. Eilinen ahmiminen toi ahdistuksen tunteet pintaan, eikä auta leikkiä sosiaalista tänään kun ei siltä laisinkaan tunnu. Kulissini romahtaisivat välittömästi, ja istuisin pöydänpäässä täysin hiljaa.

Auttamattomasti myös harmittaa, kun tiedän mahdollisuuden nähdä kultaani tänään, mutta jos se hänestä on kiinni niin asioiden vatvominen ja tietämättömyys venyvät iltahämäriin saakka. Silloin on jo liian myöhäistä.

Ja nyt minun olisi siivottava, imuroitava, laittauduttava ihan vain kaiken varuilta ja pestävä pyykkiä. Sen sijaan kulutan aikaa Facebookissa, galleriassa, bloggerissa, Tumblr:ssa ja hyvän musiikin parissa.

Hyvää viikonloppua pikkuiset,

luokaa upeita onnistumistarinoita tänään :)

Anteeksi

Iltojenne iloksi tekotaiteellisia sanoja. Ei tunnu hyvältä sanoa muutakaan, olen heikko ja huono tänään.

Lupaan huomisesta paremman, vain koska on pakko.

Minä lupaan teille. Eikä lupauksia rikota.

Kuinka monta kertaa sun täytyy huutaa itsesi ehjäksi,

jotta voit nähdä läpi valkoisen.

Sinisilmäisen kiintopiste karkailee, ja se hapuilee.

Kumpi on oikea, ja missä väärä huomataan vihdoinkin.

Sun kurkkua tuhannet repii auki, ja miten sä et sitä huomaa.
Niiden hyväntahtoisuus on vain paskainen valhe,
ja siinä sä seisot raajoitta.

Kiellät kaiken, etkä näe.

Herää hetkeen,
ja pian sua ei enään ole.

Be careful what you wish for

Mitäpä jos söinkin tänään kebabia ranskalaisilla, sen annoksen kokonaan. Entäpä jos painoni onkin kolme kiloa alempana, mitä se oli viime perjantaina, mutta onko vaakaani luottaminen. Jospa olin tänään aidosti todella iloinen, aikaisempaa puheliaampi, ja tunsin oloni hyväksytyksi. Nämä tunteet ovat aitoja, niinkuin se ikävä velloen sisällä isona, usvaisena tunnemassana. Tahtoisin vain olla lähelläsi ihan koko ajan, rakas.

Hei, teitä on tullut jo tosi moni seuraamaan hajonaisia palasia elämästäni. 

Sekin tuo hymyn huulilleni, että niinkin useaa todella kiinnostaa. ♥

From yesterday

En tunne enään varsinaista nälkää, kun sen voi peittää kahvilla ja vedellä.

Vasta silloin kun tulee huono olo, on syötävä ettei se mene ahmimiseksi.

Se olisi ikävää.

Se on hurjan hämmentävä tunne kun koulun jälkeen pääsen kotiin, ja olisin valmis ahmimaan niin en teekään niin. Ei tunnu laisinkaan siltä, että repsahtaisin moiseen toimintaan, mutta kai minä olen liian rutiinisoitunut siihen. Niimpä kai se sitten tuntuu väistämättömältä päivittäiseltä velvollisuudelta, vaikka pääni kieltääkin nykyisin sen suorittamisen kokonaan. En ahmi, en enää.

Sen sijaan kierteestä toiseen, ja syömättömyys, laihtumisen kanssa näyttävät lupaavammilta kuin aikoihin. Vaikka olenkin hyväntuulisempi kuin aikoihin, mutta en pelkästään pienenemisen myötä, vaan ystävieni ja J:n. Toki syömättömyys ja nälkä ovat hetken huumaa, mutta onnellisuus on pitkäkestoisempaa naurunremakan, hymyjen, kosketuksen ja pusujen myöte. Rakastanko elämääni nyt, vaikken itseäni vieläkään.

But home is nowhere

Tunnen sekavana annostuksena täydellistä onnellisuutta, iloa, hyvää oloa, ja ne yhdessä ovat rikkumattomia. Synkeänä läsnäolevana lisänä niitä painottaa turhautuneisuus, kaipaus, suru, sekä etäisyysahdistus. Nämä ovat tunteita tuloksena kuukauden pitkästä odotuksesta ja erossaolosta. Voinko vetää takaisin ne täysin hupsut ja kamalat ajatukset joita manasin päässäni, vain tuntia ennen kuin sitten meninkin J:n luokse.

Voi, miten yksi ilta, yö, aamu ja päivä yhdessä

voivatkaan saada minut kokonaiseksi jälleen.

Silti järjestyksessään ahmin, oksensin, paastosin ja ahmin jälleen. Mutta ne eivät minua lannista enää, sillä vaikka tämä viikko olikin yhtä hullunmyllyä, sekä hajanaisuutta syömisten kanssa. Minä osaan, minä pystyn ja minä olen onnellinen kun huomisen paasto onnistuu. Saisiko ollakaan näin varma, mutta silti se tuntuu niin oikealta todeta näin.

Tell me what to swallow

Lakkasin nysäkynteni mustaksi tänään, sain paljon kehuja puolihuolitelluista hiuksistani, jotka hätäpäissäni sain laitettua somiksi aamulla, sekä tunsin materialismionnellisuutta nettitilauksen myöte.

Äänestyksen voittaneena julkaisen parissa osassa pitkälti sanaa kuinka kaikki alkoi, ja toivonmukaan se on edes vähän mielenkiintoaherättävää eikä suinkaan puuduttavaa paasausta. Mahdollisesti jatkossa kirjoitan ylös kalorimääriä ja julkaisen mittanikin, kuka tietää. Saatte tietää menneestäni huomenaamuna.

Huomenna terveystarkastus, enkä todellakaan tiedä mitä odottaa. Ellei sitten painoa huippulukemissa, vaikka tämä viikko on alkanut ja jatkunut onnistuneesti. Hyvää yötä ja tsemppiä pienet! ♥

Hello tomorrow

Taistelusta huolimatta en päässyt ylös sängynpohjalta aamutuimaan.

Olihan niin vilpoisakin peiton ulkopuolella etten olisi tohtinut millään luovuttautua maailmalle tänään. Sen sijaan odotin ja odotin, että milloin juoksen jääkaapille ahmimaan. Olin hyvin hämilläni miksen tuntenut nälkää, eikä tuntunut siltä että tänään ahmitaan. Vaikka toisin aiempina poissaolopäivinä näin on ollut. Yksin kotona se on ollut otollisinta. Mutta ulkoisista paineista huolimatta söin tänään, ja aika tuhdistikin muttei ahmituttanut.

Nyt pääni on turtana särystä, joka hetki sitten alkoi piinaamaan minua, ja aion piiloutua sängynpohjalle. Mutta sitä ennen ainakin 50 vatsaa, ja toivotaan huomisesta hyvä päivä. Huomenissa voitte myös orientoitua lukemaan minun omaelämänkertaani part 1, vaiheita elämästäni odottaen laihuushäiriön puhkeamista elämääni. Ellei kahdenkymmeneneljän tunnin sisällä jokin muista vaihtoehdoista kipua sen yli äänestyksessä.

Ei yhtään todistajaa

Katse harhailee puoliumpinaisten silmäluomien alta,

etsien kiintopistettä tietokoneen liian kirkkaalta näytöltä.

Eivät minun silmäni jaksa, silmäluomia vain väsyttää liikaa. Tahdon nukkumaan, ja toivon unirytmini korjaantuvan ihmistenaikaiseksi, jottei minun tarvitsisi kärvistellä neljän tunnin yöunilla päivän yli läpi ohi.

Tämä päivä oli hyvä päivä, en ole enää allerginen omenoille (paitsi ehkä ihan pikkuisen vain) ja en tiedä huomisen aikataulutuksesta koulun suhteen mitään. Tiedän vain puhelimeni herättävän minut tasan 6:00, jonka jälkeen torkutan tovin liian pitkään ja taas aamulenkki juna-asemalle.

Kaipasin näitä typeränomaisia, hupsuja ja joskus rasittavia rutiinejani sekä toimintamallejani.

Ne ovat tarpeeksi turvallisia luottaa, niitä ei tarvitse edes ajatella sillä ne vain ovat.

Suihkun kautta hautaudun peittoni alle, joka on verhoutunut uusien muumilakanoiden pimentoon. Sain ne joululahjaksi, ja ne ovat nyt ehdottomat lempparini.

Hyvää yötä pikkuiseni :) ♥

With ears to see, and eyes to hear

Tästä noustaan vielä.

Mutta kirkkaanpunaiseksi maalatut kynnet saavat yhä odottaa,

sillä en osaa lopettaa kynsien pureksintaa. Paha, pinttynyt tapa.

Ja huomenna laitan hiukseni ensimmäistä kertaa korkealle nutturalle,

ehkeivät ne huomaa missä lisäkkeet kiinnittyvät omaan hiukseen, toivon.

Asetan panokset aiempaa korkealle,

olenko nyt uhkapeluri?

Nyt annetaan onnistumisten puhua jatkossa. 

Ja suosiolla unohdan mihin tänään sorruin.

Violent dreams

En tunne hetkiä, saatika itseäni tai pyrkimyksiäni.

Sellaista se on kun syö vaikkei tahdo.

Mieli kieltää, mutta ruumis tekee työtä käskemättäkin ja käsi eksyy rasvareunaiseen lakritsapussiin, jonka äiti toi kaupasta. Sillä hetkellä kun näin mitä kauppakassista paljastuu, tiesin täysivaltaisesti menettäväni itseni karkkipussille, ja taas sitä mentiin.

Bulimistinen puoleni tahtoisi saattaa lakupalat yksi kerrallaan pois sisältäni, mutten pysty kun en osaa sitä vielä niin äänettömästi. Kaikki ovat kotona. Pussissa on vielä neljän kappaleen verran tuoreita, pehmeitä ja isoja lakupaloja, jotka säästän itseltäni. Neljän palan verran vähemmän moraalista kärsimystä ja huonoa omatuntoa.

En tee lupauksia ensiviikolle. Luvata ei saa mitään, ne ovat liian hauraita säilyäkseen ilmassa kun minä olen ne lausunut. Toteutan vain pyrkimyksiäni päivä kerrallaan.

Omenoita, ananasta, puuroa ja raejuustoa.

Light-limsoja, mustaa kahvia ja vihreää teetä.

Vitamiineja, ravintolisiä ja nesteenpoistajia.

Good time

 

En ole sinällään yllättynyt tai pettynyt sen suuremmissa määrin.
Olenhan jo tottunut, ja tämä kuukausi on kasvattanut minut odottamaan.

Se on kertonut hyvin selkein ääriviivoin sen, että joskus on elämässä vaiheita jolloin täytyy tavoitella haluamaansa ja odottaa kunnes sen saa. Pitää osata käsitellä tunteitaan tarpeeksi vahvana jotta selviää, eikä saa jäädä surkuttelemaan asioita. Se ei johda mihinkään. Eri asia on se, että miten kauan näin jaksaa jatkaa eteenpäin, sillä viehän tämä toki enemmän voimavaroja kuin se, että saisi kaiken heti. Kohtalo valmentaa minua, ja minä typeränä uskon kohtaloon.

Pikkusiskon kanssa olisi illalla tarkoitus rasittaa vanhaa vhs-nauhuria loppuilta, niin paljon rakkaita lapsuusmuistoja magneettinauhalla. Ja kerronpa myös, että muistan ulkoa useita muumijaksojen vuorosanoja ja osaan sanoa kuulemani perusteella mistä jaksosta on kyse. Voiko nyt sanoa olevansa ylpeä näinkin mitättömästä asiasta, vaikka itsensä vähättely on rumaa. Ja irtokarkkeja ainakin 200g edestä, olkaa ylpeitä minusta nyt. Tai vaihtoehtoisesti heitelkää kiviä päälleni, jotta tajuan tekeväni virheen.

Mutta nyt en vain jaksaisi välittää, sillä taidan olla vain vähän liian surullinen.

Bleed black

Eilisyö oli hämmentävää yhteenottoa J:n kanssa, joka lopulta ei päättynyt oikein mihinkään mitä voisi sanoa onko se hyvä vai huono. Sopivasti neutraali, ja menen hänen luokseen yöksi huomenna. Älkää minkään antako murtaa lausetta jossa on kaikki toivo ja usko meitä kohtaan.

En tahdo rikkoutua taas, enhän.

Muuten minun on hyvä olla. Heikotus on yltiömäistä ja ruoka ei eksy huulilleni vahingossa. Syön pian puuroa kanelilla ja makeutusaineella, koska päätän näin ja pysyny siinä määrässä. Yritän niin kovin selviytyä tästä päivästä joka on jo pian ohitse, nukuinhan kahteen asti.

Se olkoon minun onneni.

If you look in the mirror and don't like what you see
You can find out first-hand what it's like to me

Love rhymes with fuck you

Toteutin uhkaukseni vaihtaa ulkoasua jälleen,
sillä olin kovin epätyytyväinen edelliseen.

Liikaa värejä ja iloa, vastoin tämän päiväkirjan henkeä joka on syysätty täyteen epäonnistumistarinoita ja ikävää. Voisin toki muuttaa suunnan elämässäni niin ettei minun täytyisi julkaista niin raskaita sanoja, mutta ehkä en vain osaa. Vaikka tietäisinkin mitä tahdon, ja mihin suuntaan toivoisin kulkevani, se polku ei vain ole minun. 

Se mikä ei ole omaa, ei kosketa minua.

Mutta minä tiedän mitä tahdon.

Kerron sen teille ikäänkuin se olisi viimeinen salaisuus maanpäällä, mutta se on minun ja tärkeä minulle. Ja tohdinko puhua yksikössä laisinkaan, sillä yhden toiveen sijaan kolmekaan ei riitä, vaan tarvitsen niin paljon enemmän.

Tahdon

kesäsateet, linnunluut, pehmeitä kosketuksia, luunvalkean ihon, pianonsoittajan sormet, lapsuusmuistot, korkkiruuvikiharat ja pisamia, sekä materialismionnellisuutta, tuoksukynttilöitä, hymyjä, hienoja sanoja, muumikirjoja, korkeavyötäröisiä hameita, pitsisiä yksityiskohtia ja korkokengät.

Tänään luulen olevani tarpeeksi rohkea kysymään J:ltä kysymyksiä liittyen siihen tapaamisen vaikeuteen, jota en ymmärrä laisinkaan. Kerron ikävästäni, pettymyksestäni, ja toivon asialle muutosta. Välimatkan ollessa vajaat kolmekymmentä kilometriä, ei luulisi tapaamisten venyvän neljän viikon mittaisiksi.

Asian takana on varmasti jotakin muuta.

Save me from myself

Musiikki soi hieman liian lujalla,

ja reidet leviävät epäesteettisesti tietokonetuoliin.

Mikä häpeätahra olenkaan.

Ei minulla muuta, jatketaan samaa rataa eilisen kanssa.

Olinhan ahmimatta kokonaiset neljä päivää, joista kahtena söin silti yli tuhat kaloria. Sovitaanko rakkaat, että olen syömättä loppuviikon, tai vähintäänkin siihen asti kunnes näen jonkun. Se joku on mielellään J, ja jo perjantaina.

Puhunko liikaa J:stä, sillä minusta tuntuu kuinka ylistän häntä kokoajan vaikka todellisuudessa saan itseni uskomaan hänet hyvänä. Liiankin hyvänä, vaikka samaan aikaan hermoni ovat ikävästä riekaleina ja silti olen tilanteessa jossa en voi auttaa itseäni.

Olen kyllästynyt kysymään päivittäin sitä näkemisen mahdollisuutta, vaikka tiedän vastauksen olevan ehkä, ja se on ruma sana joka meinaa automaattista ei:tä. Eikä minusta ole olemaan vain hiljaa asemassani, ja odottamaan hetkeä jolloin J itse kysyy minua luokseen, tai päästä meille. Mutta sellaista ei vain tapahdu.

Voi kyllä, minä tiedän että olisi kai aika ottaa asia esille ja sanoa kuinka paha mieli minulla oikeasti on. Tähän asti olen tyytynyt sanomaan vain kuinka se ei haittaa. Vaikka oikeasti maailmani romahtaa joka kerta.

Ja voi, runoja helmiäisellä ihollani.
Se on nyt rikkonaista pitsiä, josta eivät siltikään verisuonet sinisenään paista läpi.
Tulee olemaan turhan työlästä piilottaa pintanaarmuja käsivarresta.

Olenpa hupsu ja ajattelematon.