Pari unohdettua sanaa, jotka tahdon kirjoittaa ylös. Kiitos kaunis.
Tänään minua hymyilytti.
Lumeen piirretyt sydän, sekä kahdet kirjaimet.
Näin ne kun kävelin kotiin, ja tiesin, että ne olivat meille.
Ne olivat siinä minulle ja J:lle. Meidän nimiemme alkukirjaimet.
Monesti tulen onnelliseksi hyvin pienenpienistä, ja muille merkityksettömänoloisista asioista. Olen yrittänyt enemmän arvostaa pieniä ja kauniita asioita, koska paha olo on syönyt minua aivan liian paljon, liian pitkän aikaa. Tahdon vain hymyillä niin paljon kuin mahdollista, siitä tulee niin puhdas olo. Vaikutelma kuin kaikki olisi hyvin, olisin tasapainoinen ja elämäniloinen. Todellisuus on sitä, että päivittäin käytän kaiken energiani taisteluun ruokaa ja itseäni vastaan, sekä kulissien rakentamiseen ja ylläpitoon.
Näyttämötaidetta ja pieleenmenneitä kohtauksia, käsikirjoituksen kannessa lukisi varmasti lainaten Apulannan sanoja "Turvallista matkaa helvettiin". Kyllä ja ei kiitos.
Onneksi olen taas matkalla tanssimaan korkeuksiin pilvenreunalle, mutta paikkaan jonka muut näkevät kuilun mustana pohjana. Sinne missä muiden silmin olisin heikko ja apua tarvitseva, kovin sairas lapsi. Voi teitä hupsuja, ettekö näe kuinka minulla on kaikki valta käsissäni, ette voisi ottaa kontrolliani minulta. Olen oman itseni herra.
Vien itsekkyyteni aivan uudelle tasolle, vain koska se on ainoa selviytymiskeino.
Pysyä hengissä
hengittää
elossa
tässä hetkessä
huomisessa
huomenna
mikään ei muutu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti