Tunnen sekavana annostuksena täydellistä onnellisuutta, iloa, hyvää oloa, ja ne yhdessä ovat rikkumattomia. Synkeänä läsnäolevana lisänä niitä painottaa turhautuneisuus, kaipaus, suru, sekä etäisyysahdistus. Nämä ovat tunteita tuloksena kuukauden pitkästä odotuksesta ja erossaolosta. Voinko vetää takaisin ne täysin hupsut ja kamalat ajatukset joita manasin päässäni, vain tuntia ennen kuin sitten meninkin J:n luokse.
Voi, miten yksi ilta, yö, aamu ja päivä yhdessä
voivatkaan saada minut kokonaiseksi jälleen.
Silti järjestyksessään ahmin, oksensin, paastosin ja ahmin jälleen. Mutta ne eivät minua lannista enää, sillä vaikka tämä viikko olikin yhtä hullunmyllyä, sekä hajanaisuutta syömisten kanssa. Minä osaan, minä pystyn ja minä olen onnellinen kun huomisen paasto onnistuu. Saisiko ollakaan näin varma, mutta silti se tuntuu niin oikealta todeta näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti