Selasin vanhan kannettavan tietokoneen tiedostokantaa läpi. Löysin tekstin viimekeväältä. Itsepohdiskelua syömihäiriökäyttäytymisestä, palaamista alkulähteille. Olin kirjoittanut lauseen, joka nyt pysäytti minut täysin.
"Sillon kaikki muuttu. Jouluna 2008 vois sanoo et jotain mun päähän iskostu niin lujalle, ettei paluuta ollu."
Tottahan se on, ja syvemmälle mennään. Opitaan lisää häiriökäyttäytymismalleja, oksentamista ja laksatiiveja. Iskostetaan nekin niin lujalle päähän, ettei niitä pyyhitä pois vahingossakaan. En saata unohtaa. Pelkään ajatusta ettei tätä pääse pakoon koskaan, sillä eihän itseään voi paeta. Tämä olen minä, tämä on minussa, minä olen se. Bulimialapsi, oksentamisen orja ja ahmimisen kätyri.
Mä varmasti täyttäisin tällä hetkellä kaikki diagnoosiin tarvittavat kriteerit. En vain tahdo rumaa leimaa otsaani hei tässä on tyttö joka ei osaa syödä ja se oksentaa ainakin kahdesti päivässä, ei sellaista kiitos minulle. Huomaamattomuus on hyve jota noudatan. Näkymätön ja hiljainen, ja niin täydellisen yksinäisyydestä ahdistunut. Eleeni ja olemukseni suorastaan huutaa ristiriitaisesti huomatkaa minut, en tahdo olla ei-kukaan. Tiedän seuraamukset, mutta en jaksa pelätä. Ehken osaa, entäpä jos minua ei kiinnosta.
Pelkään vain itseäni, ja tietoisuutta paranemisen mahdottomista yhtälöistä mitä minuun tulee. Sitä ei ole. Kuolen tähän, tahdon viiltää. Olen sairasmielinen pentu, vasta kuudentoista. Ja kuolema on lähempänä päivä päivältä, mua syödään sisältäpäin ja ihoon poltetaan merkkejä. Tuhoan tuhoan tapan sen lapsen sisältäni. Se olin minä, missä minä olen nyt. En ole läsnä laisinkaan, liekö edes hengitän.
Tuhannesti voimia pienet toivoni.
Syttyköön ja loistakoon se kipinä teissä vielä pitkään, ei sitä sammutettaisikaan noin vain.
Olkaa vahvoja ♥
Voimia myös sulle, ihan hirveesti. Ja sen kuoleman ei tarvitse lähestyä, kaikelle voi tehdä jotain, koskaan ei ole liian myöhäistä. Muista se, ei koskaan ole liian myöhäistä. Iso halaus täältä sinne <3
VastaaPoistaNuo käyttäytymismallit pystyy unohtamaan, vaikka ne olisi iskostettu kuinka syvälle. (Toivoo tyttö, jonka bmi oli 14, vain juoksin ja join vettä ja mustaa kahvia ja tein lihaskuntoa ja oksensin joka kerta kun jouduin laittamaan haarukallisenkin ruokaa suuhun. Tässä mä oo nyt, kakskyt kiloo painavampana, normaalipainoisena enkä osaa enää edes laskea kaloreita. .....Toisaalta haluan tuon kaiken takaisin vaikka tiedän että sydän ei kestäisi)
VastaaPoista