5.4.11

Umpisolmu

Pää tykyttää häilyväistä kipua ja särkyä jo useamman päivän verran.
Sydän heittää volttia ja välistä tekee ohilyöntejä.
Leuat ja poskilihakset säteilevät kipua.
Ehkäpä sen takia päätäni särkeekin.



Kaiken takana on vain mun pirullinen toimintani, minä syntinen paska oksentelen. En kaipaa tätä, en tahdo miaa. Mitä minä sillä, kun olisin vain syömättä, okei. Toisaalta mun pääni vääristää sen siihen, että syö syö sika ja saata se moska ulos samaa tietä, niin et liho. Mutten mä hitto vie laihdukaan, kun en kuitenkaan saa kaikkea ulos.
Minä väsyn, minä... en tiedä enää mitä tehdä.

Päivä kerrallaan on potaskaa, tehoamaton lääke tähän.
Hulvatonta katsoa kuinka kauan tätä jaksaa, milloinka sydän pettää.

Vuosi, toinenkin, vaiko vain kiinni elämässä parin kuukauden verran. Kyllä sen huomaan, että tämä syö minua, mikä pitäisikään minut elämässä, elossa. Minun ihana mereni, hengitän, suolavettä keuhkojen seinämillä. Ei tunnu miltään, miksikä sen pitäisikään. Enhän minä ole tässä, silmänlumetta ja peitetarinoita. Minut pyyhitään kartalta. Pyyhkikää minut pois.
Nukun nukun, herään ja taas väsyn elämään.
Ajatussykkyröitä pieni mieli täynnä, tahdon viiltää.



Mutta eihän näin täydellisyydessään kiltti ja ihana tyttö semmoista, iskän ja äiskän prinsessa. Kun en mahtunutkaan enää prinsessamekkooni, leikit väistyivät vastuun tieltä. Ulkonäköpaineita, henkistä heikkoutta ja kuolemaa kaksitoistavuotiaan suusta.

Hengenvetoja viimeiseen ja hiljaisia huutoja, litrakaupalla kyyneleitä.

Anteeksi pyytelen vaikka se ei mitään hyödytä, mutta pelkään menettää. Minun pakkoneuroosini on miellyttää, olla hyvä, olla olkapäänä ja suruhuntuna. Minä kuuntelen, mutten sano sanaakaan. Minuun voi luottaa. Shh... shh... valheita. Olen itsekäs omahyväinen varomaton ja niin eksynyt. Turhautunut eloon ja elämään.


Milloin koittaa aika sille kun on kirjoitettu minuun, ettei seuraavaa aamua ole.
Mutten minä sitä pelkää, itseäni vain.

vaaka näyttää samoja lukuja kuin aiemminkin, 53 53 53 54 55
viiltoja sydämen pinnalla, tuntuu pahalta olla näin iso
näin ruma näin löysä ja pehmeä ja inhottava
matka alaspäin matka pois
laihuuteen.
45

1 kommentti:

  1. ei ole hulvatonta katsoa ja odottaa, milloin sydän pettää

    toisinaan pelkään kuollakseni
    luulen kuolevani kun sydän tanssii omaa rytmihäiriöistä tanssiaan aina useammin ja voimakkaammin ja saaden minut valtaansa
    enkä ole varma haluanko tätä. saatan haluta
    mutta sinun ei silti pitäisi

    VastaaPoista