Mä olen pitänyt hieman hiljaiseloa.
Ei mulla ole sanottavaa.
Päivät valuu hiljalleen samaan mustaan tahtiinsa, rumaa ja likaista. Kolme viikkoa olen ahminut ja oksentanut. Mä olen ihan helvetin pohjalla, enkä mä jaksa edes välittää. Se, että jos nyt tekee mieli ruokaa niin mä syön. Riittää, että saan ulos edes yli puolet siitä paskasta mitä mä olen ahtanut.
Tää ei ole enää sairaan kaunista, vaan ihan helvetin rumaa. Mä en edes voi käsittää, en tajuta, miten mä tänne jouduin. Miten mä jaksan olla sairaan mieleni vanki enää kovin pidempään. Jatkuvaa taistelua, välinpitämättömyyttä ja itsensä tappamista henkisesti. Fyysisen puolen arvet käsivarsilla, nilkoissa ja kasvot oksentelusta turvonneet.
Tyhmä ja säälittävä, huono, mä olen ihan helvetin huono ihminen. Ja mun jaksamattomuus alkaa olla huipussaan. En mä näe syytä uuteen aamuun, jos se on samanlainen kuin kaikki muutkin. Mitään hyvää, voin kertoa vain mitä huonoa. Antakaa anteeksi mun huonouteni, mä en voi niin tehdä. En anna tätä ikinä anteeksi itselleni, miten mä voisin.
Ihan miljoonasti voimia teille.
Annan viimeiseni teille, minä en omillani tee mitään.
Olette upeita ja arvokkaita ♥
Pohjalta pääsee vain ylöspäin.
VastaaPoista(Kyllä, olen väärässä)