Tää on mun osalta pelkkää sairasta esitystä. Typerää ja sairasta, ihan naurettavaa. Mä teen itselleni kaikesta ongelman, mä olen vitun huomiohuoraava pikku paska. Mä en osaa syödä, okei, mutta it's no big deal. Ne sairastaa masennusta ja ne on diagnoosin saaneita syömishäiriöisiä. Mitä vittua mä teeskentelen, että mulla on ongelma. Mulle tää on typerää taistelua päivittäin joka suhteessa, mä vaan vihaan itseäni. Ei se ole masennus, isomman luokan alakulo tai laihuushäiriö.
Mä ahmin, vittu, enkä edes osaa oksentaa niin kuin mun kuuluisi. Mä vain tahdon helvetin sille puolen, kiivetä muurin aitojen yli sisäpihalle, mä olen luokitellut itseni kuuluvaksi sinne. Mä tarviin sitä kaikkea. Mä vain en ole koskaan ollut laiha, ja tahtoisin niin kovin tietää miltä se tuntuu. Älkää viekö tätä multa pois, edes sitä säälittävää yritystä tai paloa mitä multa löytyy. Vaikka tuntuu siltä kuin voisi tehdä taas itselleen jotakin, koska taas mä poltan kynttilää molemmista päistä.
Mä pidätän hengitystä, 1...2...3...
ahdistaa.
Nuo tunteet ja ajatukset kuulostavat niin tutuilta: "Enhän minä nyt ole sairas, en helvetti vieköön ole. En vain osaa syödä ja olen surullinen, ei kyseessä ole masennus tai syömishäiriö".
VastaaPoistaOn aivan sama mitä toiset sanovat, vaikka joku kuinka yrittää sanoa, että oikeasti tarvitsee apua ja on sairas niin ei sitä suostu uskomaan. Ei osaa nähdä asioitaan minkäänlaisena ongelmana tai vaikka näkisikin, niin ei se ongelma sentään niin suuri ole, että se olisi oikeasti iso ongelma johon apua tarvitsisi. Toiset voivat sanoa aivan mitä tahansa, sillä ei ole mitään väliä kun oma pää sanoo toista. Tämä maailma on vain yksinkertaisesti niin sairas, kaikilla tavoin.
Voimia♥