Leipä on mautonta, samoin se pullapitko, kuivaa ja karheaa mun kurkussa. Muruset takertuvat kielen päälle ja mä nielen kaiken. Vaikka mua inhottaa jo, se vain on jo mussa. Avaan kiireessä jukurttipurkin, hedelmäpommi. Poimin onnettomat hedelmänpalaset lusikalle ja ei kauaakaan, kun olen syönyt purkin tyhjäksi. Vielä vähän eilistä kanaa, okei. Kaikki tämä alle 15 minuutissa luulisin, enkä mä tunne mitään. Korkeitaan inhottava kylläisyydentunne, mutten maista mitään. En yhtään mitään. Iso kulaus vettä päälle, ja tiedän pian juoksevani vessaan. Vielä hetki, vielä hetki, jotta ruoka ehtii vatsaan asti. Sitten se tuleekin ylös kuin itsestään.
Enkä minä voi ymmärtää milloin tästä tuli näin helppoa. Oksentamisesta, ahmimisesta ja syömättömyydestä. Ottaisinkohan taas nesteenpoistajia ja laksatiiveja tänään, kaikki on vain liian helppoa. Aivan liian, ei voi käsittää. Ja on liian myöhäistä palata takaisin, se kaikki on jo minussa. Vaikka tahtoisinkin sen pois. Se ei vain ole minusta riippuvaista, ei enään.
Nyt mä tiedän jo, että uusi aikakausi alkaa.
Mä teen tästä niin paljon parempaa.
Mä laihdun, ihan oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti