Ei en nähnyt J:tä sittenkään. Mutta ei se minua tavallaan harmita, vaikka ikävä ahdistaakin jatkuvasti. Semmoinen jokin painava hartioillani, oletko se sinä ikävä? Varmasti.
Näin ne sijaan parasta ystävääni. Annan hänelle yhä sen arvonimen, paras ystävä, vaikka pelästyinkin aluksi niin kovin paljon sitä kun hän sai tietää syömisongelmistani. Minulla oli ikävä myös häntä, mutta nyt se tunnelukko aukesi. Oloni on kevyempi tämän asian tiimoilta.
Ehkä minulla ei olekaan ystäviä tai kavereita tai hyvänpäiväntuttuja, koska työnnän heidät kaikki pois luotani. Kyllästyn ihmisiin niin kovin nopeasti, ja paskanpuhuminen ei edesauta asioita yhtään. Olen hirveä ystävä, jos ystävä laisinkaan kaikkien niiden sanojen jälkeen. En vain jaksaisi nähdä heitä huomenna, elokuviin pah. Tahdon J:n luokse, tahdon tahdon tahdon! Miten saan itseni pois tästä tilanteesta, olemalla kipeä? No on kurkkuni oikeastikin käheänä, äänenlähtö lähellä, melkein.
Tekosyitä, olen kamala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti