Tänään on mennyt kurkusta alas vain kahvia, mustana tietenkin ja vähän vettä.
Sillä tiedän seuraavat neljä päivää ruokahelvetiksi, täynnä syömistä.
Mutta jos se on minusta kiinni niin edellämainittu ei koske minua.
Ei liikuta lainkaan.
Hyvää joulua ja sitä rataa, ja huomaan ettei minua ahdista joulu itsessään niinkään paljon kuin olin kuvitellut. Ahdistus johtuu siitä, että tiedän sortuvani jossakin hetkessä ja pelkään lihomista. Olen lihava, enkä tahtoisi palata takaisin siihen. Vaan ensin viiteenkymmeneen viiteen, siitä viiteenkymmeneen ja lopulta neljäänkymmeneen viiteen. Sitä minä tahdon, en suinkaan syödä tai nauttia ruuasta. Tosin, olenko antanut ruualle arvoa muutenkaan niin kauan kuin tätä on jatkunut. Sen kuuluisi olla vain välttämätön päivittäinen tarve saada energiaa, vain sen verran että pysyy hengissä. Sen ei kuuluisi merkitä mitään muuta.
Voimia pienet, ja selvitkää joulun yli kunnialla.
Niin, että voi sanoa olevansa ylpeä itsestään :)♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti