Ota minut mukaan

Pikkuhiljaa kadotaan aamuyön usvaan, ja kauniisiin kesäpäiviin, eikä palata koskaan.

Me voisimme piirtyä häilyvin, sekaisin viivoin päättymättöminä kauas pois horisonttiin.

Se olisi unelmaa, niin paljon parempaa.

Vain me kaksi.

Yhtä herkkää ja aitoa kuin lapsuuden lempileikit.

Kaikki se huolettomuus ja viattomuus.

Mutta se kuinka kauan jaksaisi elää siinä silmänlumeessa, kuinka kauan jaksaisimme olla me. 

Ikuisuudesta ei puhuta, ei saa sanoa sanaakaan. Sillä se on kirosana keskuudessamme.
Mikään ei kestä.

Kun lopulta herään siihen hetkeen, mä aijon maalata maailmaani mustelmat, ja kirjoittaa merkit iholleni, jotta tiedän olevani elossa.

Hengittää vain kun on pakko.

Mutta mistä sen tietää mikä on oikein, ja missä väärä huomataan vihdoinkin.

Kun ei ole tarttumapintaa, tai mitään mistä pitää kiinni, ja kaikki on niin häilyväistä.

Aivan kuin minäkin, ja pian en olisikaan enää läsnä.

  

Niin kuin roskat lennämme tän ajan tuulessa
Missä itsekkyyttä ei saa anteeks pyydellä
Ei jaksa uskoo unelmiin mut jaksaa juhlia
Kun hetkeekään paikallaan ei saisi tuhlata

Kaiken jälkeen tuntuu että jotain puuttuu
Ei löydy uskoo, että vielä kaikki muuttuu
Apulanta - Timantit