I don't know how to be something you miss

Ja niin mä taidan rakastaa sua vielä vähän enemmän.

Ainoa mitä mä todellisuudessa olin tarvinnut kahden viikon aikana, oli J mun lähelle. Yön pikkutuntien keskustelut, kauhuleffa joka ei ollutkaan niin kauhea, ja huonosti nukuttu yö sen vierellä. Niin täydellistä. Ja vaikkakin kovin tavan-ja rutiininomaista arkipäivää, mulle se merkitsee niin paljon.

Ei vain tunnu hyvältä kuinka se katsoo mua hieman ehkä paheksuen kun sanon ettei mulla ole nälkä, enkä mä tahdo mitään syötävää. Anteeksi rakas, mutta mä teen tätä omaksi parhaakseni.

Täällä mä isänäidin luona olen saanut tehtyä valmiiksi yhden pellillisen joulutorttuja, sekä uunissa paistumassa kaksi taatelikakkua. Ja epäilemättä mä aion nyt syödä, ja silti en tunne morkkista tästä. Hölmöä ja typerää minulta.

Hukuttakaa minut lumisateeseen.

Antakaa ruumiini peittyä hiljalleen joulukuun puuterilumeen.

Jotta minun olisi hieman parempi olla, sillä minulle eivät lumienkelit riitä.

Kiitos lukijani, jotka jaksatte kiinnostua elämäni pienistä sekavista hetkistä. Olette tärkeitä ♥