Tyhjä ja mitäänsanomaton olo.
Taas kerran.
Ahdistaa ja kaikki tuntuu niin raskaalta. Väistämättä, enkä mä pääse näitä tunteita pakoon. Kukaan ei kaipaa, ei välitä, ketään ei kiinnosta. Tahdon pois, kauas pois. Mä tarvitsen muita enemmän kuin ne minua, mä olen takertuja ja se on säälittävää. Mä olen hyödytön ja typerä lapsi, joka ymmärtää ja tekee kaiken väärin. Muita ja itseään kohtaan, miksi mä olen täällä.
Mä olen nähnyt tämän kaiken liian monta kertaa. Mutta tahdon leikkiä tulella yhä uudestaan. On jännittävää katsoa kuinka paljon jaksaa kantaa taakkaa, kestää kaikkea, sietää sitä pahanolontunnetta.
Mutta siihen tottuu.
Pikkuhiljaa, eikä se vie aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti