Tänään minä en ruoki nälkääni ruualla, vaan itsekurilla.
Olen tukehtunut surun kuristavaan tunteeseen viimepäivinä. Eilisen ansiosta vain en enää, siitä olen iloinen. Sillä uskon uudesta vuodesta tulevan parhain ikinä, ja uskon myös jääväni kiinni kotibileistäni äidille. Se on pieni paha sen rinnalla, että on saanut viettää vuoden viimeiset minuutit rakkaiden lähellä ja unohtaa, heittäytyen täysin siihen tunnelmaan mukaan joka vie mennessään kaiken surun.
Iloa ja kasvoilla loistaa hymy aivan kuin aurinko kevätaamuna, niinä ensimmäisinä päivinä kun pimeys alkaa hellittää, mutta tuntee vielä talven. Niin kuin pakkanen nipistää kasvoja ja kaikkialla kimaltaa, minne päivän ensisäteet osuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti