Voi miten surkuhupaisaa!
Minähän voisin kirjoittaa sanatolkulla aiheesta minä. Minä minä minä! Typerää, että ihmisten täytyykin aina puhua itsestään, mutta minkäs he sille mahtavat kun aihe on niin helppo. Sanoo vain lauseen päivästään, huisinhelppoa small talkia, jolla murtaa ihmisten välinen jää. Minä kun vain pohdin turhan paljon sitä kuka olen, mitä olen. Tiedän sanatarkasti heikkouteni, olen erikseen ne miettinyt valmiiksi, jos joskus joku tulisi niitä kysymään. Tehdessäni virheen, tiedostan sen ja voivottelen ääneen. Tapa, jonka pelkään olevan liian paljon sitä, että hakisin sääliä tekemällä näin. Voi, en minä sentään niin alas vajoa. Sääliä vähiten kaipaan, painotan. Ja toivonkin ihmisten ymmärtävän sen, ja jättävän täysin omaan arvoonsa typeryyteni.
Olen oppinut paljon itsestäni. Etten jopa sanoisi kasvaneeni henkisesti, aivan hiukan. Jos jotakin, niin tämä vuosi on kasvattanut minua. Saattanut minut tilanteisiin joissa on ollut pakko selvitä, ja sumplia tiensä ulos niistä. Minun on pitänyt hyväksyä toimintatapani ja aiheuttamani lopputulokset, ellei kyse sitten ole ollut toisen päätöksestä. Sen olen huomannut, etten tule toimeen oikeasti kaikkien kanssa vaikka näin väitän. Se on vain liian helppo väite, kun kysytään luonnekohtaisia vahvuuksia. Olen selkäänpuukottaja, paskanpuhuja, luotaantyötävä, kylmä, hiljainen ja etäinen. Tiedän sen niin hyvin, sillä olen huomannut. Mutta joskus on pakko katkaista välejä ihmisiin, jotta voi edetä ja saada tilalle jotakin paljon parempaa. Tai joskus vain luulet toimineesi näin, mutta kerran sinulle tärkein ihminen pettikin sinut. Silloin puhu asiat läpi, ja unohda jos siihen on mahdollisuus.
Lisäksi olen oppinut rakastamaan ylihienoilla sanoilla mässäilyä.
Kerranhan minä omin sanoin asian ilmaisinkin;
Mukasyvällistä höpinää ja sanojen tahatonta leikkiä, liikaa hienoja sanoja joita ei ymmärrä ellei erikseen ole oppinut ymmärtämään
Sitähän minä olen täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti