Pyykkipäivä

En nyt oikein tiedä mitä pitäisi ajatella, kun kymmenpäinen porukka puolituntemattomia on kutsuttu meille juomaan, illanviettoon. Okei, ehkä turhan kärjistetysti sanoen puolituntemattomia, eiväthän he kaikki. Mutta silti minulle tärkein jää uupumaan, J. En kuitenkaan tahdo sen rikkovan sovittuja lupauksia minun takiani, lupaukset ovat tärkeitä. Olen oppinut kuinka helposti lupauksen toisen vuoksi särkemällä voi hetkessä menettää jotakin sen hetken tärkeintä. Vieläkin kadun sitä vuoden puhumistaukoa, kunnes minä raukkamainen paskiainen uskalsin pyytää anteeksi. Voi kuinka säälittävää, mutta lopulta tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä ystävyyttä ehjäksi. Onneksi me nykyään sentään ollaan puheväleissä, huojennus.

Mitä se on kun yrittää paikata tekemiänsä virheitä.

Se on sitä kun hävettää, ahdistaa ja surettaa liikaa.

Sitä, että osaa myöntää tehneensä väärin, ja tajuaa tilanteen.

Ahmiminen on toissijainen juttu, kun pitäisi saada turvotus laskemaan seuraavaan päivään.

Korjataan ja paikataan tilanne juomalla litrakaupalla vettä, vihreää teetä ja kahvia.

Sitten toivotaan, oikein kovasti.

Äläkä rakas kysy minulta olenko vihainen.

En voisi, en sinulle.

Varsinkaan kun syyksi on annettu lupaus.

Sillä minä tiedän.