Mä olen hengissä, hengitys on vain salpaantunutta.
Lamaantunut lapsi.
Tule takaisin mun luokseni J. Piirrä sydämiä mun selkääni ja pussaa niskaani perhosia. Olet tärkeä, olet rakas, minä en kai mitään.
Pelasta minut itseltäni, tahdon pakoon pois kauas. Tarttumapinta elämään on poissa, sen karheus ei kutita käsien alla, vain silkinsileää mistä pitää kiinni.
Ei sitä ole, minä en ole.
Hengitys kulkee pois, sisään, ulos, niin helppoa se kai olisi jos en olisi ollenkaan. Vihan tunnetta rakasta sairautta kohtaan,
mä ahdistun ja pelkään.
Painan polvet ja kämmenet maahan, menen vihan mukana sen synkkiin pyörteisiin. Mun maailma pyörii, mustuu, ja piirtyy epäselvin viivoin.
Mä tahdon vain elää.
Elämäni on 51,0 kiloa. Siihen mun elämäni peruspilarit rakennettiin. Itseni tuhoamiselle. Pitäisikö minun vain jättää anteeksipyyntöjä ilmaan, niitä tulisi varmaan sadoittain. Mä satutan, mä levitän pahuutta,
mä olen pahoillani kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti