Mä mietin, että mulla on oikeasti mennyt hyvin.
Niin hyvin, etten ahmi läheskään joka päivä.
Puolet viikosta voi olla onnistuneentäyteistä jo. Mä olen syksyltä laihtunut, ihan vain parissa kuukaudessa, sen 6 kiloa. Kaiken sen minkä otin takapakkina ahmimisjakson takia. Ne on pois jo. Ei ei mä en vaan voi aloittaa sitä samaa alusta. Mä en voi olla pettymys. Olkoonkin sitten, että vaivun syvemmälle syömisongelmien ahdinkoon, mutten mä edes uskalla luovuttaa.
Enkö mä muka huomaisi sitä kuinka mä pääsin pois jokapäiväisestä ahmimisesta. Se olisi vale. Tietyllä tavalla mä uskoisin siihen, että musta on pääsemään vielä alle viidenkymmenen ja enemmänkin. Se vaan vähän vie aikaa, en kai mä sitä heti saavuta.
Mä voin yrittää.
Mä tahdon yrittää.
Mä aion yrittää.
Ei minulla sitten muuta.
Itseäni yritän motivoida, samalla myös pikkuruisen myös teitä. En kannustaa tähän, mutta jos koette tämän motivoivaksi, en voi estää sitä mitenkään. En minäkään ole aivan mieleltäni putipuhdas. En mahda sille mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti