Mä olen ihan helvetin pahoillani ja niin surullinen siitä, etten osannut varoa.
En piilottaa pintapuolisia haavoja tarpeeksi hyvin, ja toin vielä sisäisetkin esille.
Vaikka J painottaa, että minun pitäisi kertoa hänelle, en voi. Tunnen olevani vain pettymys, sysimustan mieleni vanki. Säälittävä ja heikkokin vielä. Minussa on monta kohtaa rikki, viallinen, epäkunnossa. Eikä minua voi korjata, sillä mistä varaosia kun alkuperäiset eivät uusiudu itsestään.
Ehken tahdo eheytyä, vaikka jokin sisälläni huutaa apua.
Suljen korvani sen huudolta.
Pieni ääni vaikenee päässä pyörivän numerosykkyrän alle. Mittoja, kaloreita, numeroita, lukuja. Liikaa, tämä kaikki on liikaa. Anteeksi J, olen vain niin pahoillani etten osaa olla ehjä. Kelpaisinko jos peittäisin kaiken hymyn alle.
Muille kulissini ovat vielä pystyssä, J:n edessä kaadan ne tahallani. Ja paljastun. Liian helppoa, sillä näin asetan elämäni yhtä heikolle, kuin painaisi aseen ohimolle ja odottaisi laukausta.
Minä olen heikko.
Minä viiltelen.
Minä en osaa syödä.
Minä uskon rakkauteen.
voimia keijukaiseni ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti